maanantai 24. tammikuuta 2022

Lundby, se ensimmäinen talo Hurauskadulla, 1/2022

 Tästä lastemme vanhasta Lundbystä alkoi nukkekotiharrastukseni helmikuussa 2003.
Vuosien kuluessa on taloon tullut kaikenlaisia muutoksia, pieniä ja suuria.
Alkuperäisiä kalusteita ei enää ole lainkaan. Ne olivat muovia, ja jossain
vaiheessa myin tai annoin ne kaikki pois. Sitten kalustin taloa 1:12 tavaroilla,
koska minulla ei silloin ollut käsitystä eri mittakaavoista, mutta ajan kanssa
mittakaavat ovat tulleet tutuiksi!

Yläosa on Lundby-talo ja kaksi alempaa kerrosta on tehty itse kovalevystä ja puurimoista.
Sähköistys koko talossa on 1:12 talojen systeemi, ei Lundbyn oma.
Yläosan reunat olivat alunperin ruskeaa muovia, mutta maalasin ne heti valkoisiksi.


Sinisessä makuuhuoneessa Leevi ja Lempi Luntinen keinuttelevat uusissa kiikkustuoleissa.
Toinen tuoleista löytyi FB:n Nukkekoti- tai Lundbykirppikseltä, toisen sain kälyltäni.
Parisängyn olen tehnyt itse ja sängyn päädyn teki anoppini Liisa.


Ison olohuoneen kalustus on kokonaan vaihtunut: sohvakalusto oli Lundby Kartanossa, mutta koska
myin Kartanon alakerran, niin kalusto pääsi tänne. Samoin tuolit, joilla vanha pari istuu, olivat siellä
Kartanon alakerrassa. Joulukuusi on vuodelta 1986, siihen olen lisännyt valot.


Keittiössä on ollut monenlaisia kalusteita. Tällä hetkellä mennään näillä puisilla kalusteilla.
Yritin myydä halvalla tuota pinkin väristä muovista settiä Nukkekotikirppiksellä, mutta ketään 
ei kiinnostanut, siksi se on nyt täällä.


Ruokasalissa syödään maittavia aterioita. Taustan pikkupöydällä oleva pöytälamppu on
ainakin 60 vuotias! Se oli minun lapsuuden aikaisessa nukketalossani ja ihan
oikeasti sähköistetty litteällä patterilla. Tässä talossa olen
sen sähköistänyt uudelleen ilman patteria toimivaksi.

Kylpyhuonetta on eniten uusittu: kultaiset seinät muutettu raitatapetille ja kaikki wc-kalusteetkin
on uusittu.


Miehet seurustelevat pienessä olkkarissa.


Kirjastossa on uusi PikkiSet-kirjahyllystö ja sohvakalustokin on uusittu.


Arisen perhe mahtuu juuri ja juuri piskuiseen huoneeseen. Molemmat kerrossängyt ovat uusia täällä.
Aiemmin huoneessa oli vain itse tekemäni pahvisänky.


Varastossa on puita saunan ja porealtaan lämmitykseen.


Värkkäsin Lundbyn väelle poreammeen. Saunaan tein "lasi"seinän, jonka vielä kerran 
uusin, koska nämä reunalaudat ovat liian leveät, eikä tuo ovikaan sovi ollenkaan.
Taidan ottaa koko seinän pois!?

Poistin suihkuhuoneesta suihkuverhon. Tuossa tolpassa pitäisi palaa valo. Aika-ajoin se 
palaakin, mutta kuvaushetkellä ei suostunut loistamaan. Aurinkotuoli, valotolppa, suihkut ja
suihkuhanat sekä pesukone omatekoisia.


Takkahuoneessa ei taida olla tapahtunut mitään suurempaa muutosta? Launo-poika siellä 
istuksii ja paistaa makkaraa takassa. Olen tehnyt ihan itse nojatuolit, kaappikellon, valaisimen
 ja takan!






Ei kommentteja: