perjantai 17. helmikuuta 2023

Marilii ja Jukka saivat toisensa

 Marilii Montonen kärsi rangaistuksensa ja yhdessä komisario Jukka Palmun kanssa he
 muokkasivat sellistä kotoisan sopen itselleen. Muistoksi selliajasta jäivät kalterit koko
 boxin etuseinäksi. Tein Poliisiasema-boxin helmikuussa 2014.

Kalusteet ovat samat kuin aiemmassa sellissä, Matto on uusi.

He taitavat odottaa vieraita, kun on noin monta mukia katettu pöytään?

Jukka ja Marilii henpeilevät

Nurkassa on houkuttelevan pehmeä lekottelupaikka


Sänkyyn tarvitaan tyynyt, lakanat ja peitto!


Löysin lisää tauluja ja kiinnitin ne sellin seinille.


Irroitin viilat pyörivästä kirjahyllystä.  Vasemmalla seinällä oli hylly, jossa
oli mm käsirautoja, en laittanut hyllyä enää takaisin.

He näyttävät niin onnellisilta, eikö vain?


Kuumaliimasin kalterien telineet boxin etureunaan. Päällimmäiseksi laitoin ohuen plexin
 pölysuojaksi.


torstai 16. helmikuuta 2023

Tarttuvaa


24.1.2013

Täällä ei ole siivottu!
Täällä ei ole laitettu ruokaa.
Työpöydän ääressä istuu nainen, joka ei ole kammannut hiuksiaan.
Työpöytää valaisee kaksi valaisinta.
Nainen on istunut samassa asennossa monta tuntia.
Hänellä on suurennuslasi ja pinsetit.
Hänellä on sormissa liimaa.
Hän tekee jotakin....
Voi tavaton! APUA!  N1K1 -virus on iskenyt tänne!

Noinhan se menee, eikö? Kun on hurahtanut NukkeKoteihin?


Kysyin, ja sain silloin luvan lainaukseen. Kuvan otin
Tuitelin blogin aiheen kommenteista.



keskiviikko 8. helmikuuta 2023

Penelope tuli Kylpylään

 Harmaassa Kauppatalossa on kolme liikettä: Kylpylä, Lelukauppa ja Konditoria Herkku.

Ylimmän kerroksen kattoikkunassa on vielä Wanhat Tawarat-kaupan 
aikaisia tavaroita. Niitä ei saa pois, koska ne on liimattu paikoilleen!

Kylpylässä ovat Satu, Lorraine Leopard ja Penelope. He ovat kylpylän asiakkaita. 

Varpu Wanhala huolehtii kylpylän vieraista.

Koko Harmaa Kauppatalo etuseinä avoinna

Ylimmässä kerroksessa on ylellinen Kylpylä

Keskimmäisessä kerroksessa on Lelukauppa ja siellä paljon leluja

Leenu ja Liinu ovat löytäneet leluja ja Leena Lelunen voi paketoida ne tytöille.


Katutasossa on Konditoria Herkku

Kauko Kakkunen, herkkutiskin takana, on kondiittori, Simo Sinistö, Sarica, Carita ja
Marica ovat asiakkaita. Tytöt haluavat isot jäätelöannokset ja Simo ison mukillisen
kahvia.

Hän on Penelope, uusin tyyppi Hurauskadulla! Ostin hänet Nukkekotikirppikseltä
helmikuussa 2023

Hän on upea TBL-nukke ja on todella kaunis kasvoiltaan. Puin hänelle HO-nuken alusasun
 ja  kylpytakin.



maanantai 6. helmikuuta 2023

Peikkobändi kävi parturissa

 Hirsimökki on kasattu vuonna 2008 ja on 1:24

Mökissä harjoittelee peikkobändi, jossa on viisi jäsentä.
Tänään kampasin ja muotoilin peikoille uudet kampaukset.




Kuumaliimasin peikot ohuiden plexien päälle, niin pysyy joukko paremmin pystyssä.

Vain yhdellä peikolla on "vaatteet" päällään, muut ovat ilkosen alasti!

Taitaa olla parasta, että bändi vain harjoittelee, eikä ikinä pyri mihinkään esiintymään?