Kaikki puhuvat ja tekevät ovia Tontuille! Innostuinpa minäkin sellaisen väsäämään. Kynälaatikkona ollut ikivanha vanerinen Vihreiden kuulien laatikko koki muodonmuutoksen ja siitä syntyi kehys Tonttujen ovelle. Reikiä valoille ja maalia pintaan, rappuset, ovi, ikkuna, lyhty ja penkki. Kaikki tarvikkeet löytyivät varastoista, eikä mitään tarvinnut ostaa.
Kiinnitin kaikki tarvikkeet kuumaliimalla paikoilleen. Auts...sormetkin saivat palovammoja!
Ovi oli Sinisen Talon vintillä ihan tarpeettomana, vailla tarkoitusta...
Ikkunasta ja avoimesta ovesta näkyvä huone on Kotiseutumuseosta...valosarjan valo on sininen, siksi kuvat sinisiä...salamavalolla tuli näkyviin oikeat värit...
Lyhdystä katkoin johdot ja irrotin valkoisen ison patterikotelon...
Tonttu voi tulla ja mennä halunsa mukaan...
Siinä se on nyt olkkarin seinän vieressä...
Kattona on peilipintaista kontaktimuovia, joka peittää valosarjan johdot ja leikkii olevansa peltikatto!
Meillä on muuten seinäkellossa asunut pikkuisia kotitonttuja jo vuodesta 1983 alkaen!
Tonttuja on kolme ja he ovat meidän talon vartija- ja haltijatonttuja...
www.mtv.fi/lifestyle 19.12.2013
Lehtori Risto Pulkkinen Helsingin yliopiston uskontotieteen laitokselta kertoo, että tonttu-sana on Skandinavian kautta Suomeen saapunut nimitys kodin tai paikan haltialle. Tonttu on ollut paljon muutakin kuin joulun alla ihmisten käytöstä seuraava pieni mies.
– Metsästäjät ja kalastajat tunsivat luonnonpaikkojen haltijoita. Haltijoita oli metsissä ja vesissä ja kaikkialla ympäristössä. Ihmisten asettuessa paikalleen maanviljelyksen myötä myös haltijat muuttivat osittain kotipiiriin, Pulkkinen kertoo.
– Tämän jälkeen meillä on ollut erilaisten kulttuuripaikkojen haltijoita, kuten myllyn haltija ja saunan haltija ja kodin haltija. Kaikista näistä haltijoista on käytetty nimitystä tonttu. Tonttu sana tulee skandinaavisesta sanasta "tomt", joka on tarkoittanut asuttua kotipiiriä, Pulkkinen avaa.
Tontut pitivät huolen rakennuksista, esimerkiksi saunasta, jos niiden kanssa oltiin hyvissä väleissä. Pulkkisen mukaan tonttu ei suomalaisessa kansanperinteessä ole ollut yksinkertaisesti pelkästään haltija, vaan sen on nähty edustavan myös esivanhempia. Tämä on olennainen ero verrattuna Skandinavian maihin.
– Näyttää todennäköiseltä, että tontut ovat Suomessa muodostuneet jossain määrin esivanhemmista, kun taas muualla päin Skandinaviaa tontut ovat olleet enemmän haltijatyyppisiä. Tontut ovat edustaneet esivanhempien valvovaa silmää. Silloin välien pitäminen tonttuihin tapahtui nimenomaan elämällä hyvin. Tehtiin paljon töitä, ei kiroiltu ja elettiin siivosti. Ja ennen kaikkea elettiin aina niin kuin ennenkin.
– Kansanperinteessä on tarinoita, kuinka tonttu lähti, kun taloon hankittiin separaattori maidon käsittelyä varten. Tontut olivat aika vanhoillisia. Vähintään kerran vuodessa tontulle annettiin uhri- tai kiitoslahja huolenpidosta, hyvin usein nimenomaan jouluna. Tontulle saatettiin viedä esimerkiksi puurolautanen. Aamulla se oli sitten yleensä syöty, kuka sen sitten söikään, Pulkkinen kertoo.
Tonttuperinne oli maanviljelyskulttuurin ilmiö, ja sen takia tonttuperinne on ollut vahvempaa läntisessä Suomessa, jonne maanviljelyskin vakiintui aikaisemmin.
Korjattu!
