Pojanpoikani Aleksin huomio siitä, ettei Hurauskadulla ole ollenkaan urheiluvälineitä myyvää kauppaa, alkaa olla korjattu! XXS SporttiHuraus on edistynyt huomattavasti. Tavaroita löytyy myytäväksi, ja onpa kaupassa jo pari lapsiasiakastakin kokeilemassa pyöriä ja kelkkaa.
Kauppias on Hilma Suksi. Hän sai ylleen uuden asun, puseron on tehnyt Katri Vainio tammikuussa 2013 ja housut on ommellut Merja Pertamo syyskuussa 2014
Kenkiä voi sovittaa jalkaansa ja tutkia lattiapeilistä miltä näyttää.
Hilma Suksi ja Raisa Kekin lokakuussa 2014 tekemät upeat Karhu-merkkiset sukset.
Telineessä on lokakuussa 2014 Minimaailmasta ostamani sukset. Maalasin kaikki sukset ja suksensauvat eri väreillä (en tietenkään hienoja Karhu-suksia maalannut!).
Musta polkupyörä sai uuden värityksen, samoin pieni lastenpyörä.
Kenkähyllyn tein kahvitikuista. Liimasin kengät kiinni, koska joka kerta kun hiukan laatikkoa tönäisi tai liikutti, kengät tippuivat lattialle.
---ja yhdet huvin vuoks ei minnekkään---
ostin DHE:sta metalliset kierreportaat ja "asensin" ne tänne urheiluvälinekauppaan. Hankalat kasattavat, enkä onnistunut kaiteiden kanssa ollenkaan: toinen pystypiena piti jättää pois...
Hyllyillä on vielä paljon tilaa myytäville tavaroille...
Golf-tarvikkeitakin täältä löytyy...ja ongenvapoja ja virveleitä. Onget ja virvelit on tehnyt Jaana Nykvist-Pekkarinen syyskuussa 2014.
Maalasin ison hyllyn vanhan roosan väriseksi, tiskiä piristin keltaisella ja kierreportaat maalasin myös keltaiseksi. Pikkuinen avainkaappi sai myös keltaisen värityksen. Kaapin on tehnyt Tanja Kekki huhtikuussa 2014.
Tyttöset testaavat lasten pyörää...
Tässä kuvassa boxi on hyllyssä ja valo on kytketty palamaan. Aika kirkasta näyttää olevan, taidan repiä ainakin yhden kierroksen led-valonauhasta pois?
Lasten pyörä sai myös uutta väriä pintaansa.
Näitä Raisa Kekin tekemiä upeita suksia en raaskinut liimata suksitelineeseen kiinni...
Toinen tyttösistä testaa Tanja Kekin marraskuussa 2014 tekemää potkukelkkaa. Kelkka on kokoon menevää mallia.