keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Vaaleanpunainen Kauppatalo paikoillaan

                  
Vein uuden kauppatalon paikoilleen Hurauskadulle Vaaleanpunaisen Kauppatalon alakerroksiksi.

 Tässä ikkunat ja oviuloke paikoilleen liimattuina


Tässä näkyy jo tavaroita kauppojen sisällä






 Valaistus uudesta osasta vielä puuttuu. Olen tilannut lamppuja ja väsännyt pöytälamppuja rokoteainepulloista

Kukkakaupan ikkunassa näkyy Mollamarilta ostettuja ihania ruukkukukkia.
Siinä se on nyt paikallaan. Myyntiartikkeleita vielä pitää saada hyllyille, eikä hyllyjäkään vielä ole riittävästi...

perjantai 1. lokakuuta 2010

Hotellin kattopuutarha 10/2010

Viimein alkaa Hotellin kaikki tilat olla jossakin määrin valmiina.
Kattopuutarhan olen saanut aloiteltua.

Kuvattu Hotellin etupuolelta: vasemmalla keinu ja pöytäryhmä. Hotellin asukkaita on tullut tutustumaan uuteen ympäristöön. Oikealla on baarinurkkaus ja grilli, jonka hoitaja on uusi Heidi Ott-nukke vaatteineen. Edessä keskellä on pieni suihkulähde ja takareunassa köynnösten peittämä penkki.


Nämä kalusteet olivat aiemmin Puutarhassa...

Pöydällä on Jatan tekemiä herkkuannoksia...


Suihkulähde (kuiva) Dolores-kaupasta


HO-nukke ja vaatteet Dolores-kaupasta


Grilli Dolores-kaupasta, grilliottimet tulivat kaupanpäällisinä, kiitos vaan kovasti...



Löysin viimein kirjaimet, jotka kertovat jo kauas, että kyseessä on Hotelli! Kirjaimet löysin Vitriinistä Porista...meillä oli lauantaina 25.9. hurahtaneiden tapaaminen Vitriinissä...Irma opasti meitä pienen kukkakranssin tekoon...


Kuvasin myös käytävän puolelta...

Nyt kun voin sanoa, että Hotelli Maulanlinna on melkein valmis, niin seuraavana projektina on lisäkerrokset Vaaleanpunaiseen kauppataloon...



sunnuntai 29. elokuuta 2010

Tuliaiset Islannista

Jotain miniäkin löysin Islannista

Löysin suloisia lampaita, islanninhevosen, islantilaisen villapaidan ja kansallispukuisen tytön

Villapaita on ihan oikeasti käsin neulottu. Tekijän tiedot näkyvät pakkauksessa...

Islanninhevonen (lempinimeltään issikka) kuuluu maailman vanhimpiin hevosrotuihin. Rotua on kotimaassaan Islannissa jalostettu täysin puhtaana lähes tuhat vuotta, koska Islantiin ei ole saanut – eikä saa nykyäänkään – viedä hevosia. Kerran maasta pois vietyäkään hevosta ei siis enää saa tuoda takaisin...
Tämä issikka saa siis uuden kodin Hurauskadulta...

Lampaita Islannissa on myös todella paljon...

Lampaat laiduntavat vapaina...

Siellä näkyi monenvärisiä lampaita, siksi ostin erivärisiä lampaita Hurauskadun puutarhaan käyskentelemään...

Pörröisiä karvapalloja...



lauantai 7. elokuuta 2010

Panelia päivä tänään 7.8.2010



Tänään on meillä Hurauskadulla avoimet ovet

sunnuntai 18. heinäkuuta 2010

Hotellin huone 511 7/2010

Hotellin huone 511, hempeän romanttinen
Tervetuloa tutustumaan viidennen kerroksen huoneeseen 511...
Huoneiden sisäänkäynti on rapputasanteilla, jonne pääsee hissillä...

Täällä asustaa herrasväkeä...ainoa vapaa huone...siksi ovat hempeilemässä täällä...

Huonekalut ovat kaikki ostettuja. Sängyllä on tyyny, jonka olen saanut Tippaliisalta huhtikuussa 2009

Yöpöydät eivät ole samaa sarjaa sängyn kanssa, mutta saavat olla nyt tässä huoneessa...

Peilipiirongin päällä on kaikenlaista tarpeellista tavaraa...

Purkkeja...



Maton on kutonut Terttu-äitini

Sängynpäädyn kaarevaa muotoa...

Nuori adonis nojailee seinään...vanhempi etsii jotain kaapista...




tiistai 18. toukokuuta 2010

Hotellin huone 512

Hotellin huone 512, asiallisen viileä.
 Vanhempi pariskunta asustaa Hotelli Maulanlinnan ylimmän kerroksen huoneessa 512.

 Kattokruunun on tehnyt tyttäreni Elina. Maton on kutonut äitini Terttu pienoiskangaspuilla. Liimasin kattokoristeeksi kakkupaperin.

 Herrasväki nauttii olostaan ylellisessä Hotellissa.

  Rouvan yöpaita on Dolores-kaupasta.

 Vaatekaappi on ostettu (muistaakseni) Dolores-nettikaupasta. Herran kylpytakki ja kissataulu Dolores-kaupasta.

Peilipiirongin ylälaatikot ovat hävinneet jonnekin...

 Sarjapöytä ja kukka ostettuja. Liinan sain lahjaksi.

 Peilipiironki on hiukan kärsinyt, pitänee korjata tai vaihtaa...

 Rouvan takana seinällä olevat taulut olen tehnyt korteista tai printeistä. Kehystin ne jätskitikuilla ja maalasin kehykset kultamaalilla.

 Matkalaukut nahkaa...

sunnuntai 7. maaliskuuta 2010

Jälleen lehtien sivuilla nukkekotiharrastuksesta

Sydän-Satakunta julkaisi jutun näyttelystämme 25.2.2010
STT:n toimittaja haastatteli minua viime viikolla ja nyt juttu on luettevissa ILTALEHDEN Koti-sivulla
Näyttelymme on edelleen Emil Cedercreutzin museon Ilmari-salissa koko maaliskuun ja huhtikuun ajan.

sunnuntai 28. helmikuuta 2010

Satakuntalaisia Nukketaloja Harjavallassa





Satakuntalaisia Nukketaloja on esillä Harjavallassa Emil Cedercreutzin museon Ilmari-salissa 1.3.2010 - 31.3.2010 välisenä aikana. Näytteilleasettajia eli hurahtaneita on yhteensä 18 henkilöä. Me veimme näyttelyyn nukketaloja, pienoishuoneita ja miniatyyriesineitä. Pienin talo on Munatupa ja suurin on Lainelan Kartano.

lauantai 27. helmikuuta 2010

Juttu 26.2.2010 Satakunnan Kansa - lehdessä

Torstaina 25.2.2010 oli Cedercreutzin Museossa lehdistötilaisuus tulevaa Nukketalonäyttelyä varten. Satakunnan Kansa kirjoitti hauskasti mukavasta harrastuksestamme.
Katso menovinkkiä! Kannattaa tulla Harjavaltaan ihastumaan hurmaavaan harrastukseen!
Minä vein näyttelyyn Hotelli Maulanlinnan, Lundbyn, Sinisen Talon ja Kauppatalon.