sunnuntai 12. elokuuta 2018

Lundby elokuussa 2018

Lundby on se ensimmäinen talo, josta nukkekotiharrastukseni alkoi, ja jonka remontin aloitin helmikuussa 2003. Blogijutustelun aloitin vuodatuksessa joulukuussa 2007. Tänne bloggeriin siirryin kokonaan maaliskuussa 2012.


Aluksi talossa oli vain kaksi ylintä kerrosta. Kun ne oli remontoitu ja kalustettu, teimme (ainoa kerta kun puolisoni osallistui nukketalon rakentamiseen!)  kaksi lisäkerrosta talon alle. Talossa oleskelee tänään paljon porukkaa: kaikkiaan 29 henkilöä on tällä hetkellä paikalla. Taitaa olla isot sukujuhlat meneillään?


Neljännen kerroksen vasemmanpuoleisessa sinisessä makuuhuoneessa oleilevat Leevi ja Lempi Luntinen. Heidän lapsiaan ovat talossa juhlissa mukana olevat  Leo, Luukas ja Lyly Luntinen


Neljännen kerroksen olohuoneen sohvaryhmässä istuvat Lilli, Lotta ja Loviisa Luntinen, pianon vieressä seisoo Lari Luntinen. Loviisa on Lauri Luntisen vaimo. Lilli, Lotta ja Lari ovat Laurin ja Loviisan lapsia. Lauri on Leila ja Lasse Luntisen poika.


Leila ja Lasse Luntinen pelaavat shakkia aikansa kuluksi. Lasse on Leevin veli. Leilan ja Lassen lapsia ovat Lauri ja Luukas Luntinen. Siis molemmilla veljeksillä (Leevi ja Lasse) on Luukas-niminen poika!


Keittiössä, talon kolmannessa kerroksessa, istuu pöydän ääressä Liina Luntinen. Hän on Leon ja Lauran tytär. Leo taas on Leevin ja Lempin poika.


Ruokasalissa (kolmas kerros) aterioivat Leo ja Laura Luntinen ja Luukas ja Lotta Luntinen. Leo ja Luukas ovat Leevi ja Lempi Luntisen poikia.


Talon ainoa kylpyhuone / WC on vapaana talon kolmannessa kerroksessa.

Muutos seuraavassa kuvassa: väliovi seisovan pojan takana

Miehet ovat Lauri (istuu nojatuolissa) ja Luukas Luntinen (sohvalla). He ovat Leila ja Lasse Luntisen poikia. Seinään nojaileva lapsi on Lasse Luntinen, Luukas (Leevin ja Lempin poika) ja Lotta Luntisen poika. Tämä huone on talon toisessa kerroksessa vasemmanpuoleisin. Lasse-pojalla on Anita Ruokosalon tekemät neulevaatteet yllään. 




Kolme nuorta seurustelee toisen kerroksen kirjastohuoneessa. Lilja, Lenni ja Lari Luntinen. He ovat Luukas (Leila ja Lasse Luntisen poika) ja Lyyli Luntisen lapsia. Lyyliä ei tänään talossa näy.
Ainoa muutos tässä huoneessa on tuo Pallotuoli ja huoneiden väliovet.


 Airi ja Aki Arinen lastensa Annika (ruutuhousut), Asta (punainen tonttupuku), Aulikki (keltainen asu),     Aaro (sinivalkoinen asu) ja VauvaArisen kanssa ovat juuri muuttaneet Lundby-talon kakkoskerroksen vihertävään huoneeseen. Virkatut vaatteet on tehnyt Kirsti Puhakka, ruutuhousuasun on tehnyt Tuula Jokinen.


Talon pohjakerroksen varastosta löytyy mm lapioita, työkaluja, ompelukone ja viinipulloja.


Sauna pohjakerroksessa on lämmitetty, mutta kukaan ei vielä istu lauteilla.



Saunan viereisessä pesuhuoneessa lepäilevät Lyly ja Linnea Luntinen. Lyly on Leevi ja Lempi Luntisen poika. Tähän huoneeseen on myös tullut väliovi takkahuoneeseen.



Lylyn ja Linnean poika Launo Luntinen on jo paistamassa makkaraa pesuhuoneen vieressä olevan takkahuoneen takassa. Pojasta näkyy hiukan hihaa tuolissa oikealla. Huomaa uusi väliovi vasemmalla.


Lundbyn oikealla puolella on nykyään rinsessojen kerrosboxi. Boxi näkyy ihan ensimmäisessä kuvassa.





Ei kommentteja: