sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Remontti vai restaurointi

Päätin, etten uusi Lundby Kartanon kaikkia pintoja, oikeastaan ajattelin jättää kaiken sellaiseksi kuin on nyt. 
Korjasin oviseinätapettien liimauksia ja leikkasin puuttuvat ikkunalasit pakkausten ohuesta akryylikalvosta.


 Onneksi on tullut säästettyä kaikenlaisia tarvikkeita, joita mahdollisesti voi hyödyntää nukketalojen korjauksessa. 
Pakkaukset, jotka ovat aika vahvaa akryylilevyä ovat mainiota materiaalia ikkunoiksi. Lisäksi niitä on helppo työstää saksilla!

 Kopioin paperia ja liimasin palasen reiän kohdalle. Väriero ei oikeasti ole noin iso kuin kuvassa...Valaistus on vielä järjestämättä. 
Ajattelin siirtää patteri Led-valot Paffiboxista tähän taloon? Katsotaan, miten onnistun. 

 Eilen ja tänään järjestelin Hurauskatua niin, että saan tämän uusimman talon mahtumaan sinne myös. 
Periwinklen kartanon alla olevasta kaapista siirsin kaikki boxit muualle, niin sain tilan Lundby Kartanolle. 
Vaaleanpunaisen Kauppatalon alla olevasta kaapista poistin ovet ja tavarat, niin sain sinne mahtumaan kolme boxia.

 Maalasin hopeatussilla ikkunoihin ristikot.

Aika vaikea oli saada uusia ikkunalaseja samaan kohtaan missä ne aiemmin ovat olleet. 
Ratkaisin ongelman liimaamalla lasit ulkopuolelle.



1 kommentti:

Юлия kirjoitti...

Hei, Raija Maula! Sinulla on erittäin mielenkiintoinen talo. Follower olen uusi seuraisi. Hugs, Julia