perjantai 31. maaliskuuta 2017

KerrosBoxi

Järjestin Lundby-talon ja Vaaleanpunaisen Kauppatalon välistä, huoneen nurkasta, oivallisen (!?!) paikan kerrosboxille. Tein kerrosboxin kuumaliimaamalla kolme viinilaatikkoa toisiinsa kiinni. Pakkausteippiä kiedoin ympärille "tukemaan" rakennelmaa. Tapetteja löytyi varastoistani (ja vielä niitä jäi iso laatikollinen!). Liimasin tapetit liimapuikolla, jottei märkä erikeeper tai boordiliima vääntelisi laatikoita. Tilasin DHE:sta nukkekodin lautalattiaa, mutta lähetys ei ole vielä tullut. Alimpaan laatikkoon liimasin lattiaksi paperista parkettia. Verhoihin löytyi aineksia (isosta) tilkkulaatikosta. Ikkunat olen ostanut joskus vuosia sitten. 

Valaistukseksi liimasin ohueen listaan metrin verran paristokäyttöistä led-valonauhaa. Sen paikka tulee olemaan laatikoden vasemmassa reunassa. En voi kiinnittää listaa ennenkuin olen saanut kahden ylemmän laatikon lattiat kuntoon. Valkoiset piparireunaiset "listat" ovat pahvia. Se oli tarkoitettu Pikkutalo Lidlistä kattopaanuiksi.

Ulkoapäin kerrosboxi näyttää tältä. Erona kaikkiin muihin boxeihin, joita olen tehnyt, näissä on ikkunat!
Paikasta, johon kerrosboxi tulee, ei laatikoiden ulkopuolta näy.



keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

122222 palkinto arvottu

Kävijämäärä on ylittynyt viime yön tai tämän aamun aikana! En siis taaskaan saanut ylityksestä kuvaa, mutta arvonnan suoritin random.org illa ja 16 kommentoineesta org valitsi numeron 10 eli 

Anonyymi kirjoitti...
Moi! Ompas sulla ihania nukketaloja ja tosi paljon... :D mulla ei ole omaa blogia niin laitan tähän sähköpostiosoitteeni jos vaikka onni olis kohillaan :D terttu.ronka@hotamail.com

Terveisin Terttu

perjantai 24. maaliskuuta 2017

Leikkihuoneeseen yleisvaloa

Leikkihuone on tähän asti ollut aika pimeä. Siellä on saanut valoa vain kahdesta pöytälampusta, mutta eilen innostuin kiinnittämään leikkihuoneen etuseinän sisäreunaan led-valot.

Ostin FB-nukkekotikirppiksen Katri Ketoselta led-valonauhoja huhtikuussa 2016.
Anna Teräs istuksii nojatuolissa ja Risto Harmaalla on enää aamutakki yllään!

Hyvin valaisee leikkihuonetta patterikäyttöiset led-valot.

Tuli pyyhittyä pölytkin kun täytyi tyjjentää huone valojen liimauksen ajaksi.



Muistathan klikata kommentoimaan:


ja sitten kun tuo maaginen luku 122222 ylittyy arvon yhden palkinnon, tai useampia, riippuu kommenttien määrästä.


keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Palkinto

Yhtenä palkintona seinäkello ja pöytälamppu. Kello ei toimi, mutta lamppu toimii.


Klikkaa kommentoimaan:




ja sitten kun tuo maaginen luku 122222 ylittyy arvon yhden palkinnon, tai useampia, riippuu kommenttien määrästä.


tiistai 14. maaliskuuta 2017

Liesileivinuuni

Tilasin Jorma Havialta liesileivinuunin Kotiseutumuseon "vanhaan" keittiöön. Maalasin uunin kertaalleen kellertävän väriseksi, että näyttäisi kuluneemmalta. Museon toiseen huoneeseen tein pönttöuunin talouspaperirullan hylsystä. Liimasin hylsyn päälle koristereunaisen tapetin, luukun kuvan tulostin netistä ja nuppineulasta tuli pellin varsi. Varresta roikkuu ketju, jolla pellit ylettää avaamaan lyhempikin henkilö. 



Komea liesileivinuuni!

Kuluneessa kaapissa on astioita, joita löysin kätköistäni.

Kello pitää olla seinällä ja "vanha" kori. Kellon olen tehnyt napista ja nettitulosteesta, korikin on oikeasti nappi.

Pöydällä on wanha "arabian" maitokaadin...

Seinällä on posliininen taulu ja uunin eduspellillä pino halkoja...

Pönttöuuni lämmittää mukavasti...luukun kuva on netistä...liimasin kuvan moninkertaiselle paperille ja taivutin kosteana kaarevaksi

Leipävartaan kiinnitin kattoon sinitarralla...nähtäväksi jää kuinka kauan se siellä pysyy ...

Mirja Museoinen asettelee tarvikkeita pöydälle...

Ihan sievä kamari tuli tästäkin...tauluja pitäisi löytää seinille...



MUISTA KLIKATA KOMMENTOIMAAN:




sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Käy kommentoimassa 122222-sivulle

Klikkaa kommentoimaan:


ja sitten kun tuo maaginen luku 122222 ylittyy arvon yhden palkinnon, tai useampia, riippuu kommenttien määrästä.





maanantai 6. maaliskuuta 2017

Vaateliike Poxin asiakkaat

Vaateliike Poxissa on myyjättärenä Paola Puhonen. Liikkeeseen tulivat asiakkaiksi äiti ja tytär, jotka ostin FB-kirppiksen Terhi Vuorilta  helmikuussa 2017.

Tytär on jo teini-ikäinen ja äiti verrattain hyvin säilynyt.
Kampasin molempien hiukset ja äitiä vähän lihotin... 

Tässä asiakkaat ovat valinneet itselleen uudet vaatteet. Onneksi Vaateliike Poxissa on hyvät valikoimat vaativaankin makuun.

Äidin sinisen asun on tehnyt Katri Vainio marraskuussa 2012.

Tyttären hameen on tehnyt Marja-Liisa Ranta tammikuussa 2014. Asukokonaisuuteen kuuluisi myös jakku, mutta se roikkuu myymälän vaatetangolla. Teinin pastelliraitaisen neulepuseron on tehnyt Hanna Meronen marraskuussa 2012.

Enpä huomannut maalata äidin "kenkiä"...


Äiti on nimeltään Anna Annala ja tytär Tiina Annala.


keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Pizzerian päivitystä

Päätin tänään aamulla, että nyt laitan pizzerian niin valmiiksi kuin mitä on tarvikkeita. Onnistuin! Kuumaliimalla tavarat kiinni, niin pysyvät, vaikka laatikkoa siirtelee.


Kuumaliimasin seinälle kellon, kaksi led-lyhtyä ja kaksi taulua.

Tuua ja Tiia Tortilla saivat pizzansa syödyiksi ja ovat ottamassa jälkiruokajätskiä pakastimesta. Heidän takanaan on uusi asiakas Paavali Pukki.

Terhi ja Tero Tortilla istuvat pöydässä ja nauttivat herkullisista pizzoista. 

Murat Özali ottaa kohta pizzoja uunista, vai aikooko hän ensin tiskata? Pizzalapion otankin päiväkodista, koska päiväkodissa ei pizzoja eikä leipiä paisteta, vaikka siellä leivinuuni onkin.

Paavali Pukki oli aikaisemmassa elämässään joulupukki, mutta repelin häneltä vaatteet, parran ja tukan pois ja niin hänestä tuli pelkkä Paavali Pukki.

Toiseen pöytään on katettu kaksi pizza-annosta ja kaksi expresso-annosta...