sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Koulussa

Lapset istuvat pulpeteissaan ja opettaja työpöytänsä takana. Kohta on ruokatauko. Ruokailua varten luokkaan on tuotu iso kattila, kauha, kulhoja ja maitopulloja, voinappeja ja näkkäriä. Lusikoitakin löytyy kaikille.


Seinällä on opetustauluja. Googlaamalla löysin mukavia opetuskuvia, jotka tulostin paksulle paperille, leikkasin ja kiinnitin kuviin ohuet metallilangat. (Otin metallilangan muovipäällysteisistä pussinsulkijoista.)

Hyllyn päällä näkyy kattila, jossa on ruoka, kulhot, joista syödään ja kulhoissa on lusikat. Kulhot ovat jostain muovikennosta leikattuja, kattilan ja kauhan ostin FB-Minikirppiksen Jaana Hakolalta, samoin purnukan, jossa on lisää ruokailuvälineitä, mm voiveitsiä.

Suomen kartan olen ostanut FB-nukkekotikirppiksen Tuija Salmiselta kesäkuussa 2013. Kartta oli aiemmin Hurauskadun Päiväkodin seinällä. Puolapuut saivat jäädä paikalleen.

Naulakon, jossa opetustaulut roikkuvat, tein Bilteman sytyketikusta. Porasin reiät ripustustapeille ja liimasin tapit tikkuun ja sitten koko naulakon luokan seinään. 

Hauskoja kuvia! Ajatelkaas, silloin ei oltu nähty edes unta yliolanheittimistä saatikka tietokoneista tai internetistä! Työkirjoissa saattoi olla kuvia, mutta ei värikuvia!

Järjestäjät hakivat ruuan ja astiat keittiöstä. Minun aikani kansakoulussa ruoka tuotiin kannellisessa ämpärissä, mutta Hurauskadun Koulussa ruoka tuodaan kattilassa. Lapsuuteni kouluruuasta muistan vain makaroonivellin (jota inhosin) ja hernekeiton sekä laskiaispullat, jotka tarjottiin kuuman (yäks) maidon kera! Syksyisin jokainen oppilas toi kouluun vähintään litran puolukoita. Koulun keittolassa puolukoista tehtiin marjapuuroa, jonka muistan olleen herkullista.

Maidon saimme pienissä 2 dl pulloissa, joissa oli metallifoliokansi. Kyllä, nämä pullot ovat liian suuria, mutta ei haittaa. Ostin pullot Jaana Hakolalta. Pulloissa oli sieviä pipareita, jotka tyhjensin pois ja maalasin pullot ruskeiksi ja liimasin kansiksi alumiinifoliota.

Liisa ja Maija. Liisa viittaa, hänellä on asiaa opettajalle.

Riikka ja Paula. Riikallakin on jotain asiaa opettajalle.

Kerttu ja Inkeri istuvat sievästi paikoillaan.

Abdullahi ja Mauri. Minun lapsuudessani koulussa ei ollut pakolaisia eikä muun värisiä ihmisiä, vain supisuomalaisia, mutta Hurauskadulle on muuttanut ulkomaalainen perhe.

Abdullahi ja Mauri

Opettajana toimii Kauno Kirjoitus. Minun lapsuuteni alkuopettaja oli vanhempi rouva nimeltään Iida Siura. Pöydällä ovat maitopullot odottamassa juojiaan. Lasten pulpeteilta puuttuu vielä jotain ennenkuin ruokailu voi alkaa...mitähän se mahtaisi olla?




2 kommenttia:

Merja kirjoitti...

Nostalginen luokka! Meillä ainakin oli kankaiset ruokaliinat, jotka pantiin pulpetille ruokalautasen, lasin ja näkkärin alle, ettei pulpetin kansi tärväänny.
Mistä olet löytänyt noin mahtavan kokoelman opetustauluja? Mahtaisitko skannata ja lähettää niitä minullekin?

Raija Maula kirjoitti...

Hei Merja, kiitos kommentista.
Laita s-postisi minulle, niin lähetän kuvatauluja Sinulle.
Terveisin Raija