perjantai 15. helmikuuta 2013

Maitokannut

Bongasin Mirkan blogista hienot maitokannut ja halusin sellaiset myös Hurauskadulle. Onneksi Mirkalla oli useampi setti kannuja valmiina, joten sain maitokannut Hurauskadulle Periwinklen Kartanon ruokakellariin.


Kannuista saa kannet auki...


Kantokahvat toimivat...


Lapsuudessani kaupasta haettiin maito omaan kannuun. Meidän lähikaupassa oli pumppu, jolla maito pumpattiin kylmiössä olevasta isosta säiliöstä omaan kannuun. Ensin mittariin käännettiin litramäärä, jonka halusi. Sitten painettiin käynnistysnappulaa, jonka jälkeen maitoa tuli pyydetty määrä lasisylinteriin. Sen jälkeen maito laskettiin omaan kannuun. Oli se hienoa kun oli NIIN automaattinen maitopumppu meidän lähikaupassa. Kauppa oli nimeltään Raukon Valinta.
Irtomaitoa sai kaupasta minun muistini mukaan muutaman vuoden ennenkuin maito pakattiin meijerissä muovipusseihin. Maitopussit olivat todella hankalia käsitellä ja ne rikkoutuivat tosi helposti. Maitopusseista kudottiin kangaspuissa muovimattoja ja taisivat jotkut tehdä mattoja ja kasseja virkkaamallakin.

 Löysin netistä kuvan tulitikkuaskista, jossa meidän lähikauppaa mainostettiin.

Muistatko Sinä irtomaidon myyntiä kaupassa? 




4 kommenttia:

Villiviini kirjoitti...

Onpa komeat kannut. - Meillä maito tuli suoraan lehmistä.

pirrepirpana kirjoitti...

ihanat.....

Äiti suurestamaailmasta kirjoitti...

Kyllä muistan miten kaupastakin haettiin maitoa kannulla ja kermaa omalla pullolla. Silloin sai myös kahvikermaksi Vipsiä, joka oli säilyvää korvikekermaa.

SIRKKA kirjoitti...

Noin hienoilla emalikannuilla ei meillä maitoa kaupasta ja suoraan maitotilalta haettu, mutta muistissa on.